keskiviikko 23. heinäkuu 2014

Vieraalla maalla

Sebastian:

Väärä jäbä, vääräs mestas. Toi kyseine fiilis on melkeenpä aina kolkuttelemas takaraivos. Se on ollu siäl alust alkaen ja todennäkösesti tulee lymyilee taustal hamaan tulevaisuuteen. Entäs sitte, ei se oo menoo haitannu. Puhun siis bloggaamisest ja koko blogimaailmast – oon vaa niin pallo hukas täällä.

Alkumetreil en oikeesti tienny mitä bloggaamine ees tarkallee pitää sisällää. Missään vaihees elämää en oo erityisemmi pitäny kirjottelust tai jaksanu siihe keskittyy. Mistään, tai varsinkaa omist jutuist, tunteist tai tekemisist kertomine vieraille ihmisille ei ois enne tullu mieleenkää. Avautumine itestää julkisesti on jotenki hippasen outoo. Enhä mä oo kukaan eikä meikäläisen elämä oo todellakaa erityist, päinvastoin, ehä mä tee oikeestaa ikinä mitää upeeta tai mahtavaa. Jos totta puhutaa ni arjest, rutiineist ja normeist  jonkunnäkösen loogisen ja järkeenkäyvän tekstin luomine on melkosen haastavaa. Arjen orjana mietinki välil sitä, et mitä helkkarii meitsi touhuu koko blogimaailmas.

Kirjottamisprosessi ja tyyli on alust alkaen tullu ja kehittyny yllättävän luontevasti. Kirjakielel kirjottamine ei tullu ees mieleen, pystyn siihen, muttei se tunnu vaa oikeelt. Todennäkösesti pisin aika ite raapustusprosessiin meneeki siin ku yritän pukee kaikkee pääs pörräävää infoo ja läppii ees jotakuinki luettavaks tekstiks. Onneks mul kuiteski on Anna avustamas kaikenmaailman tietokonejutuis ja tekstin kasaamises. Kuvaamine ja koko se valtava visuaaline projekti, minkä mageiden kuvien aikaansaamine pitää sisällää on meitsille jotai uutta ja se on vaa mullistanu koko tavan katella ja nähä juttui. Valokuvaamisest onki tullu meikäläiselle iso osa elämää ja yritän opetella jatkuvasti paremmaks kuvaajaks. Kuvien oikeenlaine ottamine ja varsinki niiden muokkaamine ja koneella työstämine onki sit astetta haastavampaa. Pakko antaa Annalle siit respectit, koska se on meijän photoshop -maister.

Saan aika-ajoin kuulla sikailuu omist atk-taidoistani. Ku tapasin Annan ni meitsin oletushakukoneena oli Googlen sijast Altavista. Meikäläiselle tietokone on väline jol voi kattoo tulevan sään, leffoi, maksaa laskui ja kattoo kartast ajoreitti seuraavalle työmaalle. Sitä se on edellee, mut lisäks on tullu blogi ja siihen liittyvät kaikenkummoset jutut. On bloglovinia, google analyticsia, naamakirjaa ja muuta hämmentävää. Blogeja en edelleenkää plärää tai lue, mut välil Anna näyttää mulle jotai coolei juttui mageilt bloggaajilt. Lähestulkoon täyspäiväsesti hämmentää se todellisuus, et oon ite bloggaaja, huh. Pelkkä ajatus saa kylmät väreet liikkeelle ja yrittämään paremmi ja koska oon pahanlaatune perfektionisti ni haluun olla sairaan hyvä siin mitä teen. Tää onki siis todennäkösesti pitkäaikane oppimisprosessi mikä tulee jatkuu nii koneen ääres ku sit muuski elämäs.

Välil unohdan totaalisesti et tätä lukee kohtalaisen kookas määrä jengii. Se, et en tajuu konkreettisesti sitä lukijamäärää helpottaa kirjottaa rehellisesti ja pysyn omana ittenä. Kommentit on sit iha oma maailmansa ja palaute ja lukijoiden tarinointi on käsittämättömän upeet. Tätäki tekstii ku näpyttelee yhel sormel kasaan (en osaa kymmensormijärjestelmää), ni on vaikee uskoo miten magees jutus saan olla mukana. Tää blogi on mulle rakas ja todennäkösesti siisteimpii juttui, mitä on ikinä tällä jätkälle tapahtunu. Ehkä jopa outoo, mut tää blogi tosiaanki on muokannu aikalail eri tyypin mitä olin enne, siis positiivisuuden kaikis mahollisis muodois. Herääki välil kysymys, et mitä tai minkälaine oisin ilman blogii ja sen tuomaa henkist kasvuu. Sanokaa mitä sanotte, mut meitsi diggaa bloggaamisest.

Valtaisat kiitokset kaikille teille mageille tyypeille!


tiistai 22. heinäkuu 2014

Myrskyn jälkeen on tyynempää

Sebastian & Anna:

Jep jep, myrskyn jälkeen on poutasää ja blaablaa. Ei vaan, se on oikeesti täysin totta, ainakin meijän kohalla. Käytiin läpi iso, iso riita vajaa kuukausi sitten ja sen jälkeen meillä on ollu vähän eri meininki. Aiemmin saatettiin kinastella kevyesti monta kertaa päivässä, nyt kriisin jälkeen riitely on vähentyny ihan silmittömästi. Meijän parisuhteen dynamiikka on selkeesti paremmassa kondiksessa ja yhdessäolo kivempaa.

Niin kamalia, ku konfliktit onkaan, niin niistä seuraa usein kuitenkin jotain. Välienselvittely, puhuminen ja vielä kerran puhuminen on aika hyvä lääke kaikkeen. Riita pysäytti meijät molemmat ja pakotti katsomaan peiliin. Teki aika pirun hyvää.

Kun nyt jälkikäteen mietitään asiaa, niin oltais ehdottomasti toimittu kriisin ja blogin kanssa toisin. Sillä hetkellä ei vaan tuntunu järkevältä postata, vaan haluttiin keskittyä ihan rauhassa asioiden selvittämiseen. Saatiin kuitenkin järkyttyä siitä, miten negatiivinen vastaanotto pikasella blogitauolla oli. Aika jäätävää, että jengi oikeesti kelas meijän tehneen sen kaiken huomion takia. Ei kukaan voi haluta niin negatiivista julkisuutta itselleen. Jälkiviisaana oltais jätetty koko homma blogin ulkopuolelle.

Nyt on kuitenkin hyvä meininki. Siitä kielii myös se, että isoin riita since the fight liittyi niinkin vähäpätöseen asiaan ku nettitilauksen epäonnistumiseen ja siitä äityneeseen harmitukseen. Kärkkäyttä ja haastamista löytyy edelleen ja hyvä niin. Kumpikaan meistä ei oo nöyristelevää tyyppiä, muttei se haittaa jos vaan puhalletaan yhteen hiileen.

Love conquers all. <3


maanantai 21. heinäkuu 2014

Polttarit

 

Anna:

Vaikka kuinka olin tietonen siitä, että mun ystävät järkkää mulle jotain polttarimeininkiä, niin mut  yllätettiin silti! Kaikki alko siitä, että pakkailin ihan tyytyväisenä perjantaiaamuna kamoja mukaan Kaitalammelle. Jotain autosäätöä siinä tuli ja jouduin venailemaan hetken pihassa. Päivitin jopa Instagramiin kuvan, joka tietenkin nyt jälkikäteen aiheuttaa hilpeyttä.

Tytöt kaars pihaan ja mä hyppäsin kyytiin. Mulle selitettiin, että pitäis käydä stadin kautta, koska jonkun pyörä oli lukossa pyöräkellarissa yms. muuta soopaa. Vasta siinä vaiheessa, kun ajettiin kyseisen pyöräkellarin ohi, heräs mulla aavistus, että nyt tässä on jotain hämärää. Heitin takapenkiltä suoran kysymyksen “Ja mihinkäs nyt ollaan menossa?”, johon sain vastaukseksi tiedon siitä, että mut on kaapattu. Kamat oli pakattu mun selän takana autoon Sebun avustuksella ja tiimi oli toiminu agentin lailla valmistelutöissä.

Tässä vaiheessa haluun painottaa, miten hämmentävää se kaikki oli. Ensimmäiseksi siksi, että kun päästiin Kaivariin, oli siellä kaikki mun läheisimmät ystävät paikalla. Olin niin liikuttunut siitä, että jokainen oli järjestänyt aikaa polttareille (yksi puuttuu ylemmästä kuvasta). Oon niin onnekas. Toisekseen hämmensi se, että oon tottunu ottamaan porukassa organisoijan roolin ja nyt olinkin ihan kädetön ja mua vietiin ihan kympillä! Jossain vaiheessa yksi tytöistä huikkas toiselle “Hei, missä ne enkelinsiivet Annalle on?”. Onneksi se oli vitsi, koska perinteiset nöyryytyspolttarit ei olis ollu ihan mun juttu ja luotin siihen, että mun ystävät on siitä myös tietosia.

Homma alko Kaivarissa picnicillä ja sain samalla avata ensimmäisen polttaritehtävä -kuoren. Sieltähän paljastu benji-hyppy! Benji on jotain, mitä oon halunnu tehdä jo varmaan 10 vuotta ja nyt pääsisin toteuttamaan sen haaveen! Olin heti ihan messissä, vaikka kauhu alkoikin vallata mua. En pystyny syömään melkein mitään picnicillä jännityksen takia ja siirryttiinkin pian benji-hyppyalueelle. Mulle painotettiin, että pakko ei oo hypätä, jos en halua. Mä kuitenkin halusin ja taisin olla toinen hyppääjä sieltä 150m tornista.

Tona perjantaina oli ihan mieletön sumu, mikä toi hommaan oman lisänsä. Nosturista ei näkyny puoliakaan ja edellinen hyppääjä tuli näkyviin sumupilvestä, vasta hypyn ihan loppuvaiheessa. Henkilökunta kuitenkin kertoi olosuhteiden olevan hyvät ja sumun vain plussaa. Sen läpi sukeltaminen on kuulemma makeeta. Ei muuta ku valjaat ja nilkkaremmit kiinni, kamera tytöille ja olin valmis. Sain ottaa koriin mukaan Iineksen, jolla oli mun kamera, joten saatiin sieltä vielä kuvia. Ite seisoin korin ulkopuolella jalat tutisten, kun nosturi nosti meitä ylös. Seuraava kuva kiteyttää aika hyvin sen, mitä koettiin 150m korkeudessa. Olin sanaton, mut totaalipaniikissa.

Vaikka kuinka luulin, että benji olis mulle piece of cake, niin himmailin ylhäällä aika kauan ja tarttin jopa suostuttelua hyppyyn. Henkilökunta sai mut lopulta rentoutumaan ja uskalsin päästää kädet, nojata eteenpäin ja tiputtautua. Se oli vaan jotenkin niin järjenvastasta toimintaa, että ihmettelen vieläkin miten kykenin. Onneksi kuitenkin kykenin, koska hyppy oli mun elämän yks ehdottomasti siisteimpiä kokemuksia!

Ylemmät kuvat on otettu korista ja alempi alhaalta. Toi sumu oli kyllä ihan mieletön! Oon niin ilonen siitä, että uskalsin pitää silmiä auki koko matkan, koska maisemat oli niin uskomattomat. Köysi pongautteli mua menemään ihan miten sattu ja pyörin ku hyrrä ilmassa. Nilkkoihin kohdistuva painekaan ei ollu niin paha, kun mitä pelkäsin. Se vaan vähän kirpas. Olin hypyn jälkeen semmosissa adrenaliinipöllyissä, että oksat pois.

Seuraavana mut iskettiin autoon ja kohteeksi kerrottiin tuntematon. Siinä sit arvailin seuraavan tunnin määränpäätä ja luettelin kaikki maholliset vaihtoehdot. Ajettiin maailman kauneimpien maisemien läpi ja koin ihan valtavaa onnellisuudentunnetta autossa, kun mun ympärillä oli parhaita tyyppejä ja takana vielä toinen autollinen. Päästiin kohteeseen, joka on yhden mun ystävän isän mökki. Paikka oli maaginen ja niin idyllinen. Ihana pihapiiri, kauniita taloja ja meri. Tässä vaiheessa aloin rentoutumaan enemmän, kun tiesin, että nyt ollaan siellä missä pitääkin ja ollaan varmaan hetki.

Vietettiin mökillä kaksi täydellistä päivää. Avasin paikan päällä toisen tehtäväkuoren ja aloin ohjeen mukaisesti kirjottamaan Sebulle runoa. Naureskeltiin, koska olin pienempänä ihan kunnon runosielu. Lähettelin kaikki tekstarit riimitellen ja kirjottelin pidempiäkin runoja läheisille ja kavereille. Mulla ei siis kauaa nokka tuhissu, ku runo oli raapustettu.

Sen jälkeen meijät jaettiin kolmeen ryhmään ja alotettiin olympialaiset. Ai että mä rakastan kaikkea tämmöstä leikkimielistä kisailua, vielä kun kaikki on ihan henkeen ja vereen messissä! Oli mölkkyä, saappaanheittoa ja erilaisia viestejä. Hyvässä porukassa kaikki on niin siistiä! Meillä tilanne oli vielä se, että mun polttariporukasta jokanen tuntee toisensa. Meijän kaveriporukka on niin vakiintunut, että jokanen paikallaolijoista on tutustunu toiseensa vähintään 10 vuotta sitten. <3

Pelien lomassa tytöt loihti illallisen, joka nautittiin meren rannassa, somassa paviljongissa. Olin ihan hoomoilasena, kun en ite päässyt likaamaan käsiäni ruoanlaitossa. Mun käskettiin vaan olla ja nautiskella ja tytöt vuorotteli sitä, kuka piti mulle seuraa. Vierasta mulle, mutta niin luxusta! Ilta hämärty ja juteltiin kaikki maailman asiat läpi. Naurettiin, herkisteltiin ja muisteltiin ties mitä vanhoja ja uudempiakin juttuja. Täydellistä.

Lauantaiaamuna nautittiin auringosa, syötiin pihabrunssi ja uitiin, ah niin lämpimässä meressä. Jossain vaiheessa aamua mua pyydettiin lukemaan se mun edellisenä päivänä kirjottama runo ääneen. No, siinä brunssin päälle vedettiin kaikki kevyet itkusessiot, vaikka olin kirjottanu runon mielestäni hauskaksi. Jotenki se kääntykin vähän liikuttavaksi siinä aamutuimaan ja oikeessa porukassa jaettuna.  Tytöt ilmotti mulle silmiään kuivatessa, että runosta tehdään biisi ja seuraava etappi on studio. “Apua!” ajattelin, mutta kun päästiin mökiltä kaupunkiin, aloin jo lämmetä idealle. Löysin itteni mikin takaa, kuulokkeet päässä räppäämässä runoa 50 Centin Candy Shopin tahtiin. Se kruunas koko homman.

En olis voinu toivoa täydellisempiä polttareita, nää oli niin mun näköiset. Mun ystävät tuntee mut niin pitkältä ajalta ja niin syvältä, että ne osaa valita just ne oikeet jutut. Vähän extremeä, hulluttelua ja sit sitä rentoutumista. Tunnelma oli koko polttareiden ajan katossa ja tuntu että kaikilla oli hauskaa! Oon niin otettu tästä kaikesta, että tuun muistamaan nää polttarit aina. Millasista polttareista te tykkäisitte tai millasia ootte ollu mukana järjestämässä? Mä odotan innolla että joku meijän ydinporukasta menee naimisiin, niin pääsen antaa potut pottuina ja järkkäämään jotain hauskaa muille!


sunnuntai 20. heinäkuu 2014

Us today

Anna & Sebastian:

Tänään ollaan hengailtu tosi rennolla meiningillä! Viikonloppu meni normaalia spessummissa merkeissä ku Anna huiteli polttareillaan ja Sebu veteli sikeitä himassa. Tänään herättiin kuitenki taas saman katon alta ja sepäs olikin aika kivaa. Viimesestä yhteisestä kokonaisesta päivästä taitaa olla melkein kaksi viikkoa. Nyt ei pitäis olla mitään kummempia juttuja tiedossa, niin tämmösiä normipäiviäkin tulee varmaan enemmän. Kaikessa yksinkertasuudessaan peruselo on aika kivaa. Mitä muuta sitä sunnuntaihin tarttee ku kasan kiinalaista take away -safkaa ja pari kaveria partsille hengaamaan. Ja tietty kameran ikuistamaan sen kaiken, heh.

Kohta lähetään karkkikauppaan ja nauttimaan tosta vähän vaihtelevasta säästä. Polttaripostausta tulossa alkuviikosta, kun kaikki kuvat on saatu meijän koneelle. Pakko myöntää, et meillä oli vähän catch upattavaa polttareiden jälkeen. Ei oikeen ehitty koodailla kummankin huidellessa omilla teillään, joten käytiin fiilikset läpi vasta tänään aamulla.

Nyt sit ihmetellään ja jännitetään, onko Sebullekki järjestetty jotain vai oliko tää tässä. Annan polttarifiiliksiä löytyy jo vähän instasta, mut tarkempi selostus tosiaan heti alkuviikosta tiedossa.

Tässä alkaa pikkuhiljaa konkretisoitumaan häiden läheneminen. Enää 3 viikkoa juhliin! Pitää vissiin alkaa käydä häiden muistilistan viimesia asioita läpi ja tsekata et kaikki tulee varmasti kuntoon. Kai tässä vaiheessa kuuluu alkaa vähän jänskäämään.


lauantai 19. heinäkuu 2014

Muffinijuttuja

Sebastian & Anna:

Innostuttiin yks päivä leipomaan hullun lailla. Varsinkin Anna ja Iines leipoo paljon, joskus Sebukin on mukana. Meijän bravuuri on ehdottomasti taatelikakku, mut kokeillaan myös mielellään uusia juttuja. Naureskellaan välillä sille, miten hyvin meidän yhteispeli sujuu keittiössä. Välillä tuntuu, että olis pitäny vääntää häihin safkat ihan omin pikku kätösin, kun menee niin mukavasti porukalla kokkailuja. Lopputuloksetkin on toinen toistaan maukkaampia, vaikka itse sanookin.

Yleensä leivotaan ihan tavallisia määriä. Semmosia määriä, jotka pystyy tuhoomaan yhessä illassa. Meininki keittiössä oli tällä muffinikerralla kuitenkin samaa luokkaa ku Izzie Stevensillä Greyn Anatomiassa. Tuli väännettyä sellaset kevyet 50 muffinia ihan vaan omaan käyttöön.

Meidän leipomukset ei yleensä oo mitään kovin esteettisiä, mutta joskus innostutaan koristelemaankin. Tehtiin kermavaahdosta, tuorejuustosta ja sitruunamehusta kuorrute ja tuunattiin muutamat söpöt muffinit kaapista löytyneillä kakkukoristeilla. Näpertäminen oli oikeestaan ihan hauskaa ja siinä pääs olemaan pikkasen luovakin kun sai kasata omannäkösensä ja makusensa megamuffinin.

Heitettiin ylimääräset muffinit pakkaseen, mistä nappaillaan niitä aina välillä sulamaan ja eväiksi duuniin ja muualle. Helpompihan se on kerralla tehä isompi määrä ku joka viikko upottaa kädet taikinaan. Eiks je?