keskiviikko 30. heinäkuu 2014

Heinäkuun sana: Uskollisuus

Sebastian:

Uskollisuus on meitsille oikeestaa aina ollu tietynlaine päivänselvyys. Elämänkumppanin pettäminen on ehkä alhasinta ja hirveintä mitä voi rakkaalleee ja elämänkumppanillee tehä. En tiiä onks siit paluuta enää jälkikäteen entisee. Uskollisuus kaikenkaikkiaa taas on melkosen monisyine juttu, joka muodostaa koko suhteen pohjan ja terveen rakenteen. Edel mainittu pettäminen on siäl kärjes nono-listal ja sen lisäks onki sit liuta muit seikkoi mitkä myöski kykenee murtamaa taikka kantamaa koko uskollisuuden ja siten parisuhteen. Se on toisaalt vankka käsite ja sit taas toisaalt se voi hyvinki olla pelkän hiuskarvan varas.

Ite en kertakaikkiaa vaa oo pettäjätyyppii ja oon kohtalaisen onnekas ku oon löytäny vierelleni samanlaisen, uskollisen ja lojaalin kumppanin. Koko aihe ei oo oikeestaa tullu mitenkää ees esille meillä erityisemmi. Se ei vaan oo ollu kummallekkaa ainaskaa mikää ongelma. Päinvastoin me ollaa alust alkaen luotetettu tiedostamatta toisen uskollisuutee ilman pienintäkää epäilystä. Ajatuski jostai muust ku Annast oudoksuttaa eikä vaa luonnistu. Tiedän kans ettei Anna rikkois mistää hinnast tätä juttuu, mikä meijän välil vallitsee. Se tunne on määrittelemätön, se et vierel on joku kenelle on antanu kaikkensa ja saa samal mital takasi.

Me ollaa molemmat vähä sellasii et yritetää ladata aina kaikki jutut suoraa pöydälle, nii hyväs ku pahaski. Jos vaik toine näkee jonku kivannäkösen tyypin ni kyl me se toiselle kerrotaa. Usein kans pohdiskellaa syitä hyvään ulkonäköön ja kyselläänki et onks joku toisen mielest kenties hyvännäköne. Anna on sen verra härski suustaa ja siis lähestulkoo sensuroimaton rääväsuu, mikä ei jätä ikinä mitään epäselväks tai kaivertamaan mieltä. Me puhutaan rohkeesti tunteist ja ylipäätää kaikest. Se toimii meil ja eipä me varmaankaa muullakaa tavoin osattais olla tsai keskustella. Kommunikaation on toimittava, tai nii me ollaa ainaski havaittu ja todettu se äärimmäisen tärkeeks parisuhtees ja muuski elämäs.

Uskollisuus on kai vähä sellane seikka mikä määrittelee koko suhteen. Onks ilman uskollisuutta ees suhdetta tai ylipäätää mitää toimivaa ja tervettä kahen ihmisen välil. Ei vissii. Vai oonko täysin vääräs?

Anna:

Uskollisuus, senhän pitäisi olla parisuhteessa aika itsestäänselvyys. Parisuhteessahan ollaan kai siksi, että halutaan olla vaan ja ainoastaan sen kanssa, kenen kanssa nyt satutaankaan suhteessa olemaan. Ilman uskollisuutta ei kai voi olla edes parisuhdessa. Silloin puhutaan varmaan avoimesta suhteesta tai jostain muusta. Toiselle uskollisena pysyminen on yksi elämän tärkeimmistä tehtävistä, sillä siinä epäonnistumalla voi rikkoa pahasti toisen ja samalla itsensä.

Tuntuu kovasti, että uskollisuus on toisille helpompaa ja toisille vastaavasti hieman haastavampaa. Pettäminen sen missään muodoissa ei oo koskaan kuulunu mun tapaan olla suhteessa, mutta tiedän ettei se kaikilla ole niin. Ainoastaan yhdessä aikasemmassa suhteessani oon joutunu käymään keskusteluja uskollisuudesta tai pikemminkin sen puutteesta, muuten oon säästyny aiheelta aika hyvin. Sebastianin kanssa ollaan oltu alusta asti samoilla linjoilla näistä jutuista, eikä kummalakaan oo ollu missään vaiheessa mitään epäselvää.

Uskottomuus tuskin tulee meidän suhteessa olemaan ongelma. Luulen näin siksi, että meillä vallitsee avoin ilmapiiri. Jos jommalle kummalle tulisi jotain tarvetta lähteä kokeilemaan rajoja, voisi siitä keskustella. Omaan ja toisen uskollisuuteen pitää vaan luottaa. Mulla itelläni on niin jyrkkä asenne esim. pettämistä kohtaan, etten voisi varmaan elää itseni kanssa, jos menisin sössimään jotain. Multa lahoisi usko itseeni, kykyyni rakastaa ja olla hyvä toiselle ihmiselle.

En kuitenkaan haluu olla jumissa toisen kanssa, sanan negatiivisessa merkityksessä siis. Oon valinnut Sebastianin ja haluan valita hänet myös tulevaisuudessa, joka päivä. Uskollisuuden pitää tuntua helpolta ja miellyttävältä, ei siltä, että tässä nyt ollaan ja mennään hampaat irvessä kun muutakaan ei voi. Viereen pitää vaan osata valita ihminen, jolle haluaa olla uskollinen, silloin se on helppoa.

Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä ajatuksia aiheesta! Kaikista mielenkiintoisinta olisi, jos joku näiden asioiden kanssa kamppaileva kertoisi kokemuksistaan.


tiistai 29. heinäkuu 2014

Häähymyä treenaamassa

Sebastian:

Meikäläinen pääsee nyt pohtimaan ja puntaroimaan Pepsodentin ja Indiedaysin kamppanjan myötä kaikkii mahollisii häähymyyn liittyvii juttui.

Meijän hääpäivä alkaa olee jo sen verran lähel et jännityksen tuntee jo melkee sormenpäillä. Kaiken humun konkretisoi eniten se ku oltii meijän hääkuvaajan, Henri Juvosen kaa testailee ja fiilistelee meijän häämestal. Meil on käyny iha törkee mäihä ku löydettii Henri, joka täyttää meijän rajuimmatki valokuvaajakriteerit. Sällil on järjetön läjä ammattitaitoo, kokemust ja kykyy luoda nii kuvaustilateesee ku fotoihinki täydelline fiilis. Se et jäbäl lentää sairaan hyvää läppää on sit boonusta. Meikäläiselle ei ois tullu pari vuotta sitten edes mieleen poseerata kuvissa hymy korvissa, koska sellane ei vaan luonnistunu. Vähääkää ujommalle tyypille hymyily kuvissa, varsinkaa julkinen sellane syyttäsuotta, ei oo mikää itsestäänselvyys, joten kaikil ympäröivil seikoil on ratkaseva merkitys lopputulokseen. Hyvä fiilis itestää ja varsinki omast ilmeest ja sitäkautta hymyst on oltava kunnos.

Se, et hääkuvaustilanne on kerran kuivaharjoteltu, tulee varmasti helpottaa meikäläisen aitoo olemist tilantees. Just se aitous on sitä mitä me haluttais saada tallennettuu meijän hääkuviinki. Vaik meist on blogin tiimoilt olemassa jo niin paljo sellasii fotoi mis halataa ja hymyillää, et periaattees niist vois mist vaan photarilla muokata hääkuvan. Mekko ja puku vaa jostai netin kuvasta leikkaa-liimaa tekniikalla pääälle.

Vaik snadisti jännitin koko tilaisuutta, ni meijän hymyilykuvailutestailu meniki odotettuu paremmin ja siit koko hässäkäst jäi ihan mieletön fiilis. Sitä on ehkä vähä vaikee jopa selittää mut just se tunne, se kutkuttava ja poskipäitä nostattava mielentila jota me häihin toivotaanki, vallitsi tuolla heti ekast sekunnist asti.

Tos yhes ylemmäs kuvas Henri koittaa saada meijät tekemään kaadon. Sanottiin molemmat yheen ääneen et “We don’t dance!”. Nyt ollaa Henrin opastuksel vähän harjoteltu kyseist muuvia ja saattaa ollaa et saadaan se kuntoon hääpäivään menneks ja filmille.

Anna on meist ehdottomasti se kaikis tilanteis ja aina hyväl fiiliksel toimiva tyyppi. Sil on mieletön visuaaline silmä varsinki valokuvauksen suhteen ja luotan sen visioihi täysin. Anna on se henkilö joka on saanu meikäläisen hymyilee nii linssin edes ku muiski tilanteis. Se et niinki ylenpalttisen kriittine kuvaaja ku Anna sanoo et ”hymyile, se näyttää niin paljo kivemmalt” on kaikki kaikes meitsille. Ja tottaha se on, näytän useimmiten inhimilliselt kuvis varsinki sillo ku hymyilen ja hyvä nii. Nyrpeest naamaristahan on aikalail hankala ikinä ees tykätä.

Tässä näitä ylempien kuvien tilanteessa syntyneitä, Henrin ottamia kuvia. Aika pro meininki!

Pystyttekö te rentoutumaan hääkuvissa tai muissa virallisissa ammattikuvaajan räpsies kuvii? Jos teiltä löytyy arkistoista hääkuva-aarre, niin käykää ihmeessä osallistumassa Pepsodentin Hymykoulu -sivustolla (www.pepsodenthymykoulu.fi) hääkuvakisaan. Siellä on jaossa 2000€ arvoinen matkalahjakortti! Coolio!


maanantai 28. heinäkuu 2014

Ihana rantapäivä

Anna:

Koska mulla on tällä hetkellä aika paljon luppoaikaa, on kesäpäiviä tullu vietettyä rannoilla, maauimaloissa ja puistoissa. Ultimate goalina on hankkia täydellinen rusketus häihin ja samalla tulee nautittua keleistä. Vai pitäiskö se sanoa toisinpäin: Ultimate goalina on nauttia keleistä ja samalla tulee hankittua täydellinen rusketus häihin. Ehkä jälkimmäinen on enemmän totta, höhö. Onneksi monet kaveritkin lomailee nyt, niin ei tartte yksin uiskennella.  Joinain päivinä oon ollu aamusta iltapäivään rannalla niin, että ekat pari tuntia seurana on ollu kaveri a., kolmannen ja  neljännen tunnin kaveri b. ja viidennen ja kuudennen tunnin kaveri c. Jengi vaihtuu ja mä pysyn rantaviivassa.

Lempparipaikka Helsingissä on ehdottomasti Munkkiniemen uimaranta. Siellä ei jytää NRJ täysillä, pohja on pehmeetä hiekkaa, lapset leikkii ympärillä ja meininki on lepposaa. Kivointa on ehkä se, kun ranta on aamutunnit melkein autio ja saa uida ihan rauhassa. Lovin’ it!

Rannalla pitää tietenkin olla eväitä ja koska kiskat tommosissa paikoissa on aina ihan ylihinnoteltuja (jättistuutti 4€!!!!!), pakataan kavereiden kanssa mielummin eväät mukaan. Meijän eväät on usein aika säälittäviä ja kotona tulee sit syötyy kunnon ruokaa. Äidin kanssa rannallaolo on ihan parasta, koska siltä löytyy aina kylmäkassillinen aarteita. Äiti, millon mennään rannalle?

Pyyhe, tyyny, eväät ja hyvä kirja riittää aika pitkälle. Vielä ku joku keksis jonkun hyvän tavan saada hiekkaset jalat mukavasti kenkiin, niin olisin onnellinen. Inhoon sitä vaihetta yli kaiken! Sielunkumppaneita?


sunnuntai 27. heinäkuu 2014

Bachelor Party

Sebastian:

Normaalimpaaki normaalimpi lauantaiaamu valkeni pahaa-aavistamattomalle sulhaselle rauhallisesti. Lötköttelyä ja leffoja. Sähäkkä morsian heräsi myöskin lopulta ja liikkeellelähtö huvilalle avustustöihin läheni. Edelleen omissa maailmoissaan hääräävä ja pahaa aavistamaton sulho siirtyi tarkastamaan kulkuneuvon eheyttä tulevaa matkaa varten. Sillä silmäniskulla salakavala ryövärijengi hyökkäsi uhkaavasti sulhon suuntaan ja tyrmäsi kaikki edeltäneet suunnitelmat ilmoittamalla tämän olevan kaappaus. Äimistynyt sulho keräili itsensä naurun aiheuttamasta sikiöasennosta ja sai kaulalleen juhlavan lein. Matka kohti tuntematonta saii alkunsa ja katalan keinottelun uhri alkoi havahtua koittavan ilon päivän todellisuuteen maiseman vilistessä ohitse. Kysymykset tulevista tapahtumista alkoivat täyttämään sulhon aivokuorta. Edelleen lievästi järkyttyneessä tilassa, mutta ylenpalttisen onnellisena kaapattu sulho hymyili auton kyydissä epäinhimillisen leveästi.

Jäbät siis sai meitsin siis nalkkiin nii törkeen pätevästi ettei mitään rajaa. Mukan juones oli kans Anna ja meitsin mama. Polttarit tuli ihan puskist. Koko matkan meitsille survottiin tajuntaan ajatusta siit, et ollaan matkal Turkuun, jost hypätään kyytii Nrj bileristeilylle. Aluks ajattelin, et ei voi olla totta. Sain kuulla koko matkan siit, mitä siäl risteilyl tehtäis. Jos totta puhutaa ni jossai kohtaa vaa alistuin ajatukselle ja olinki jo valmis painajaisten bileristeilyllt. Kiesi kuiteski kurvattii Skanssin parkkihalliin ja siin kohtaa kysäsin, et eiks täält oo aika pitkä matka satamaan? Paljastus toteutu ja sain kuulla et ollaanki menos Flowpark -seikkalupuistoon. Hippasen hitaana tyyppinä kyselin edellee risteilyst. Siin kohtaa ku meitsille iskettii valjaat ja varusteet syliin, aivot tekiki tepposet ja aloin heti kriittisesti vaatimaan omia varusteitani, mitkä on tietyl tapaa sellaset mihi luotan enempi ku itteeni. Pääsin onneks yli varustedilemmast ja sit alettiinki porukal häsäämää kaikenmaailman GoPro-varusteiden ja muun kuvaamissäätämisen kaa. Vierähti joku puol tuntii ku saatii kasattuu ittemme ja perehdytys alueeseen käytyy läpi ja juttuihi sai alkaa. Helppo setti infoo ja ei muut ku kohti korkeuksii. Meikäläisen kaapparit ei ollu enne erityisemmi tollasis olosuhteis joutunu oleilee, joten alkumetrit oli aika kinkkisii ja siin oli hetki opettelemist. Siit se meno sit koveniki ja mestan mielettömyys alko avartuu. Huikee mesta ja mielenkiintone seikkailukokemus.

Tiedostan sen et oon lähtökohtasesti snadisti nihkee tyyppi ja meitsii on vaikee saada innostuu lähestulkoon mistää, mut toi mesta oli kyl meikäläiselle ku nakutettu. Onneks jäbätki diggaili touhust ja kokemus oli kaikinpuolin mieletön. Ainoo miinus oli hanskojen puute ja oltii koko nelikko sormet ruvella. Jossai kohtaa kuiteski sällit alko kattelee kelloi ja aloin aavistelemaa jonkunnäkösen ohjelmamuutoksen lähestymist. Sanottiin Flowparkille byebye ja kaappauskulkuneuvon keula kääntyi kohti uutta. Olin edellee siin uskos et risteilemään ollaan menos, mut ku kiesi käänty kohti Helsinkii katkes ajatus kokonaa ja olinki sit taas pallo hukas. Eipä siin kummosempii tulevast kuulunu ja keskustelu painottuki pääsääntösesti seikkailupuiston tapahtumiin, kokemuksiin ja siihen faktaan et touhu on fyysisesti kohtalaisen rankkaa. Sanoin sälleille, et mun tuleva vaimoki olis satavarmana diggaillu meiningist.

Lähestyttäes stadin ydintä möläytti eräs kaappareist et ollaa seuraavaks menos vetää naamariin levottomat läjät ribsei. Jotenki ihmeenkaupal kulkuneuvo kurvaili kohti Kaivarii ja kaapparit alko käyttäytyy häiriintyneesti ettien parkkipaikkaa. Tajusin, et meikäläinenki pääsee näköjää tippuu korkeelt ja kovaa. Levottaman kokone nosturi herätti meikäläises arvostust ja oliha sitä päästävä tutkiskelee ja hypistelee. Raivopäiset kaapparit kuiteski hätisteli meitsin kohti laituria jossa rensselit nykästiin päälle ja astuttiin koriin. Olin jo aijemmi huomannu et hymyilin jatkuvasti leveemmin ja posket alkoki jo turtumaan tuoho ihmeellisee ilmeesee. Pakkoha se on myöntää, et pääs vilisi tuhat ja yks ajatust ja päälimmäisenä tieteski se et hyppäämine tai tippumine korkeelt taistelee vastoin kaikkee mitä meikäläisen korvien välis tapahtuu. Huvittavint koko valmistaumisprosessis oli se et mukaan koriin astuva kaapparitoveri Jarno oli meist eniten rikki koko jutust. Sen tehtävä oli kuvata, mut vaikutti silt ettei siit tulis korkeenpaikankammon takii mitään. GoPro rintaan sidottuna ja mieli avarana astuin nostokorin reunalle ja matka kohti korkeuksii alko. Koko matkan mua ohjeistettiin, mut polttareiden takii ne oli kaikkee muut ku motivoivii lauseit. Huomasin olevani vakavimmillaa ikinä ja korin pysähtyessä maisema ja epäselvä puheensorina sekotti kaiken tajunnan. Kuuntelin vaa sitä ku lähtölaskenta kolmeen alko ja yllättäen jo kakkosen kohal kaaduin kohti kohtaloani. Kuulin vaa ku joku huus perään et ”ei vielä” ja tietenki kelasin sen sekunnin sadasosan et mitä +!##>@. Kieltämättä se tippumine on jotai sanoinkuvaamatont ja mielenräjäyttävää. Se oli vaa hetki, mut megamagee sellane. Entistäki leveempi hymy naamaril keräilin kamani kasaan ja kokemuksen aihettaman adrenaliiniannoksen sekoittamana en meinannu ees tunnistaa tulevaa morsmaikkuani, joka oli salaa tullu seuraamaan hyppyä. Oli aika ihanaa halata rakasta ja sit jatkaa matkaa kaappareiden kannustamana.

Viimeinki koitti hetki jollo bachelorporukka pääs yhteisen lemppariharrastuksensa pariin, eli levottomien liha-annosten äärelle. Meitsi rakastaa ribsei enempi ku mitää ja nyt eteen lyötiinki sit sellane läjä kylkee et ei voinu ku ihmetellä ja nostaa hattua. Koko päivän jatkuneet läpät ja leiskautukset jatku edellee, enkä oikeestaa ees muista koska oisin viimeks repeilly noi railakkaasti päivän mittaan. Ylitsepääsemättömän ähkyseinän noustessa eteen päätettiin kerätä läskimme ja siirtyy johonki mis vois vaa antaa ruoan laskee. En erityisemmi käy keskustan kirkkais yövalois joten toiki illalline oli meitsille kokemus, mut se sai jatkoo.

Siirryttiin johonki raflaan, tais olla Bronda. KaappariJarno halus tarjota mulle kuulemma maailmojen parasta jotai ihme olutta Maistettuani tota kehuttuu kultast nestettä jouduin kuiteski ilmotta et se maistuu ihan jonku norjalaisen kalastajan hikiselt parralt, eikä makuu tahtonu saada pois edes KaappariNikolain ottamalla alkoholittomalla Ladyboy nimisellä drinkillä (luit nimen oikein). Tultiin siihe tulokseen et meis on ehkä jotai vial ku jokases helkkarin puljus mis oltiin päivän aikana pyörähdetty, ihmeteltiin sitä ettei me olla kaatokännis. Jep, ei nii. Ei vaa oo meijän juttu ja kelailtiinki sitä miten ankee koko reissu ois ollu jos oltais totaaliset naamat ja joku meist ois aina välil laatottamas jossai nurkas.

Meil oli niin törkeen magee päivä etten halunnu sen ikinä loppuvan, mut koti-ikävä alko pimeyden laskeutuessa kolkuttelee ja kukin lähti kohti kotiaan. Neljän soturin eroomine ei ollukkaa iha nii helppoo, mut kohtalaisen kattavan kättely-halailurulianssin päätyttyy meijän tiet erkani. Paras päivä ikinä ja isot kiitokset rakkaille veljilleni, ootte kuninkait.


lauantai 26. heinäkuu 2014

Aamu meillä

Anna & Sebastian:

Huomenta tyypit, meillä on just hyvä lauantaiaamu takana! Kahvia ja superaamiaista yhdessä, mikä sen parempaa. Meillä on jopa viikonlopun kunniaksi mehua – snadi lisä, mut tosi jees. Pienet on ilot piheillä.  Pöydässä oli majoneesivoileipiä, valkosta leipää ja pekonia. Kai joku muuki vetää tän kaiken terveellisyysvillityksen keskellä vielä vanhaa kunnon majoneesipikkelssiä? Bustatkaa ittenne!

Aika armotonta, et jo aikasin aamusta sälekaihtimien väleistä porottava aurinko meinaa kärventää ihon. Hippasen kuuma päivä siis tulossa. Me ollaan lähössä jossain vaiheessa liikenteeseen, vaikka kotona tuulettimen edessä istuminenkin vois olla aika hyvä vaihtoehto.

Jos rehellisiä ollaan, niin toi keittiö ei oo 24/7 siistissä kunnossa. Meillä keittiö on oikeestaan ainoo paikka, jonne alkaa kerääntymään kamaa salakavalasti. Varsinkin ruokapöytä on paha – rojut jää helposti siihen ajelehtimaan. Ruokapöytä on meillä osittain 50/60 työpöytänä. Ei ehkä mikään idyllisin ratkasu.

Karu totuus on, että jossain vaiheessa on vaihettava isompaan asuntoon. Tarvitaan toimistohuone ja ollaan jo alettu selailemaan sisustusjuttuja netistä ihan innolla. Kiinnostaisko teitä, jos koottais tänne kämppähaaveita ja sisustusinspiraatiokuvia?

Kivaa viikonloppua! Scorchio!