lauantai 22. marraskuu 2014

Good morning

Anna & Sebastian:

Huomenta tyypit! Täällä päässä vähän hidas aamu, mut kun ei oo kiire mihinkään, niin mitä sitä hosumaan. Päivänä agendana ei oo oikeestaan paljon muuta, ku olemista ja muutamassa paikassa piipahtamista.

Toi lumi tekee ihmeitä ja heijastaa valoa ihanasti. Eilen aamul oli vielä syyssynkkyys ja nyt ollaan jo joulumeiningeissä. Meille on tosin tulossa tänä vuonna vähän erilainen joulu, kun ollaan sovittu palttiarallaa puolen suvun kanssa lahjattomasta joulusta. Edellisinä jouluina on lähteny homma vähän käsistä lahjojen määrän kanssa, niin nyt sit hippasen jarrutellaan. Antaminenhan on siistiä, mut mitä jos ympärillä olevat ihmiset ei oikeesti tarvitsekkaan mitään? Ja usein jouluna kaikkia vaan stressaa hyvien lahjojen keksiminen. Päästetään siis ittemme ja sukulaisemme helpolla tällä kertaa. Aika tosi jees.

 

Kohta aletaan kuvaamaan viimestä vastausvideota ja sen jälkeen sit kimpsut ja kampsut kasaan ja liikenteeseen. Meillä talvirenkaat tosin vaihtamatta, joten pitää edetä varovasti.

Nyt mansikka-mustikkasmoothiet naamaan ja päivä käyntiin. Ollaan oltu joku 3h hereillä ja vähän aikaansaamattomia. Meille ei sovi tämmönen puuhastelemattomuus ja jumahtaminen.

Good morning you all! We got instant winter here and it is so beautiful at the moment. Our morning has been little bit too slow, though. We haven’t accomplished much yet. Now we are going to get our shit together and start the day!


perjantai 21. marraskuu 2014

Asiaa astioista

Anna & Sebastian:

Kun tavattiin, meillä molemmilla oli luonnollisesti omat astiastot kerättynä. Meillä kävi hyvä tsägä siinä mielessä, että meidän olemassa olevat astiat oli tyyliltään aika samanlaisia ja niiden yhdistäminen yhteisiin kaappeihin kävi vaivattomasti. Ollaan myös tehty joitain lisähankintoja ja saatu lahjaksi astioita yhdessäolon aikana. Tällä hetkellä tilanne on se, ettei meidän talouteen saa tulla enää yhtäkään kippoa tai kuppia lisää, koska kaapit on tupaten täyteen sullottu ja nykyisillekkään ei tuu keksittyä tarpeeksi käyttöä.

Nyt mennään kuitenkiin astioihin, jotka kuvattiin aina kategorioittain – ihan vaan selkeyden vuoksi. Enjoy!

1. Marimekko, Sukat
2. Muurla: Tommy Taberman runoja
3. Eva solo

1. Design House Stocholm, Tray
2. Marimekko, Siirtolapuutarha
3. Marimekko, Oiva
4. Iittala, Teema

1. Marimekko, Siirtolapuutarha
2. Leonardo
3. Iittala, Teema

1. Sia
2. Broste
3. Asa

1. Marimekko, Oiva
2. Marimekko, Siirtolapuutarha
3. Design Letters
4. Iittala, Kerttu Nurminen


1. Stelton, termos
2. Marimekko, sukat
3. Muuto, Flow
4. Eva Solo, karahvi
5. Menu, karahvi
6. Eva Solo, termos
7. Magisso, karahvi
8. Menu, karahvi

1. Asa, lattemuki
2. Marimekko, Siirtolapuutarha
3. Eva Solo, termosmuki
4. Asa, termosmuki

1. Marimekko, Siirtolapuutarha
2. Eva solo
3. Sagaform

1. Broste
2. Marimekko, Siirtolapuutarha
3. (ei tiedossa)

1. Alessi, vedenkeitin
2. Bialetti, mutteripannu
3. Eva solo, vedenkeitin

1. Marimekko, sukat tarjoiluvati
2. Arabia, Kaj Franck lokerovati
3. Alessi, Blow up
4. Menu, Splash
5. Muuto, leipäkori
6. Eva Solo, uunivuoka

Kuvaus oli aika hc ja vei aikaa, mutta ollaan lopputulokseen tyytyväisiä. Samalla tuli järkätteyä kaapit uudelleen ja otettua käyttöön unohtuneita kippoja. Win win!

Ootteko te astiafriikkejä? Iskeekö tällainen mustavalkoinen meininki vai tuntuuko tylsältä? Itse ihaillaan jengin kykyä sisustaa värikkäästi, muttei se meiltä oikein onnistu. Toisaalta värittömillä astioilla ruoka pääsee paremmin oikeuksiinsa, vai?

Somehow we have accomblished to fill our kitchen cabinets with a lot of kitchenware. Some of it we’ve had before we became us and the rest we have received mainly as gifts. We love special design pieces and quality ware. Our readers have asked us for a really long time to write about our cookware and dinnerware and now we decide to do it. Wow, We did not realize what we had promised when we started, cause we figured out pretty soon that the amount of stuff we have in our kitchen was unbelievable. It took us couple of hours to accomplish this shoot.


torstai 20. marraskuu 2014

Vapaapäivä ystävän kanssa

Anna:

Heipparallaa!

Mä oon tänään viettäny vapaapäivää ja hoidellu samalla asioita. Ulkona on ollu pikkasen harmaata, mutta heitettiin Iineksen kanssa silti lenkkarit jalkaan ja lähettiin powerwalkille merenrantaan. Mun työnteko painottuu pitkälti koneella istumiseen, satunnaisia kuvauskeikkoja lukuunottamatta, joten vapaa-ajalla ulkoilu on ihan luxusta! Tosin mulla on tapana toimistopäivien alkuun hypätä bussista pari pysäkkiä aiemmin ja kävellä loppumatka ja sama kotiinpäin lähtiessä. Bussissa möllöttäminen on muutenkin ihan kamalan tylsää (oikeesti vihaan sitä sydämeni pohjasta!) ja tuleepahan samalla saatua raitista ilmaa. Tekeekö joku muu samaa?

Mitäs tänään? No, ainakin käytiin Iineksen kanssa kävelyllä läpi kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Todella tärkeetä saada ajatuksia käytyä läpi ystävän kanssa. Vaikka parisuhteessa tulee jaettua suunnilleen kaikki mahdollinen, niin ystävyyssuhteilla on silti tosi tärkeä rooli. Kavereiden kanssa tulee juteltua ihan erilaisista ajatuksista, kuin poikaystävän tai mun tapauksessa aviomiehen. God, en oo vieläkään tottunu käyttämään sitä sanaa.

Kesällä kirjotinkin Mun elämä -postauksen aiheesta ystävyys slash parisuhde. Itse oon tyyppi, jolle ystävyys on aina ollu tosi tärkeetä – huolimatta siitä onko elämässä kumppania vai ei. Vapaa-ajasta suurin osa tulee vietettyä ihan muulla tapaa, ku kahdestaan Sebun kanssa kyhjöttäen. Jotkut lukijat on jopa olleet huolissaan siitä, onko meillä yhteistä aikaa ollenkaan. Parisuhteet ja pariskunnat on kuitenki kaikki erilaisia ja tärkeintä on kai löytää itselle oikea tapa toimia. Ei nyhjäämisessäkään mitään vikaa oo, jos se tuntuu kivalta ja oikeelta. Tiedän hyvin, että jotkut ihmiset on enemmän parisuhdetyyppiä ja viihtyvät pitkiäkin aikoja pelkästään rakkaansa seurassa – juuri muusta maailmasta piittaamatta.

Miten teillä nää asiat menee? Tuleeko aikaa vietettyä enemmän oman rakkaan kanssa vai ystävien? Onko aiheesta tullu koskaan kinaa puolin tai toisin? Helpostihan voi käydä niin, että kaverit loukkaantuu jos niitä ei nää tai kotona murjotetaan jos siellä ei näytetä naamaa juuri koskaan. Jakakaa kokemuksia!

Me leivottiin Iineksen kanssa tossa hetki sitte kasvispiirakkaa ja sitä ihanaa brownieta, josta eilen oli resepti. Ihan tosissaaan suosittelen sen testaamista – meillä menee kohta toinen levyllinen naamariin. Maha kasvaa ja mieli kevenee. Halauksia kaikille <3.

Anna: Today I had a day off and I have tried to make the most of it. My job usually requires me to sit on the computer so on my free time I prefer to spend as much time outside as possible. I made a long walk with Iines and enjoyed the bay side. These kind of moments with friends are so important!


keskiviikko 19. marraskuu 2014

Häät: Puheet

Sebastian:

Kädet hikoo, hengittämine katkeilee, pulssi giljoona ja kaali totaalisen tyhjänä. Sormet rypistelee paperii johon oon hätäsekopäissäni töherrelly aatoksii. En ollu missään vaihees ehtiny oikolukee tai kirjottaa selväks kaikkee sitä mikä vaan hetkes ilmesty kynäst paperille. Teksti oli suttust, pientä harakanvarvast, joka ei ollu missään järkeväs järjestykses vaan nuolet ja erinäiset muistutusmerkinnät heitteli sanoi ja lauseit riveilt toisille. Painajainen koko paperilappunen, mut siihen oli mun sydän, sielu ja kaikki avattu.

Mennää kuitenki askel taaksepäin. Olin koko päivän pitäny lappust taskus, aikomuksena viäl hippasen tutkiskella sitä ja mielellää opetella ulkoo, mut koko juttu jotenki vaa mystisesti lipsahti mielest päivän aikana kaikes härdellis. Muistin koko puheen vast siin ku syötiin jo safkaa. Eli tulin tolkkuihini seremoniast vast lautasen ääres, perus. Annalki oli jonkunnäköne suttupaperi messis ja me piilotettii ne meijän pöytäliinan alle ja jatkettiin hyväuskosina menoa juhlahumussa. Me oltiin kyl juteltu siit faktast, et kuinka pelottavaa oikeesti tulee olee ne puheet. Tos mestas, noiden tyyppien silmien edes me, huonoimmat esiintyjät ikinä sössöttämäs jotai tunteist. Siin oli kaikki fiaskon ainekset ja me pelättiin et kyetäänkö koko touhuun.

Me ei kuitenkaa oltu ainoit, jotka astu estraadille, vaan koko juhlan avas Annan vanhemmat. Ne ihanat oli tarkkaan suunnitellu ja treenannu kaskunkaltasen ja humoristisen esiintymisen tarinan ympärille. Ihan mieletön spektaakkeli niilt ja jengi repeili oikee huolel.. Möyhemmin, vissii pääruoan ja jälkruoan välis, meijän frendit alko häsää jotai yhes ja valmistautuu jonkunmoiseen esiintymisee. Jep, puheita tulossa ilmeisesti lisää, aattelin. Me Annan kaa katottii dramaatisen pelokkain silmin syvälle toisiimme ja todettiin vaa, et antaa tulla. Läheisimmät frendit oli kyhänny yhteisen puheen, iha selkeestikki siks, et niitki jännitti varmaa iha törkeesti astella lavalle puhumaan. Se mitä jengin suust tuli ulos oli pysäyttävää, eikä vaan siks miten ihanasti tyypit meist puhu, vaan se, miten niist näki kilometrien päähä et jutut oli sydämmien uumenist. Puhujaporukka oli tuntenu Annan jo melkee kakarast joten fiilis jutuis oli kohtalaisen syvälline. Meikäläine oli äärimmäisen otettu siit miten noi tyypit oli valinnu sanansa meikäläisest, enkä ollu ikinä kuullu kenenkää puhuvan musta sillai. 

Ku the hetki läheni, teltta jotenki hiljeni ja kaikki liike tuntu hidastuvan pysähdyksiin. Meikäläisen pulssiki kummallisesti hidastu samaiseen horrostilaan ja tajusin et nyt on meijän vuoro. Anna nous terhakasti pystyyn, asteli meijän pöydän syrjälle ja käänty. Se ilme joka muhun päi käänty oli jotai mitä en pysty ikinä selittämään tai Anna todennäkösesti koskaan uusimaan. Se oli kaikki tunteet yhes ilmees kertalaakist. Yks, kaks, kolme ja sit alko itku. Annan puhe siis alko kyyneleiden kastelemin sanoin. Jengi hippasen repes koko tilanteelle, niiku Annaki. Se oli ehkä ihan hyvä juttu, koska se kevens tunnelmaa ja helpotti meijän kummanki olemist. Mä en ees tajunnu ympäril tapahtuvaa vaan keskityin Annaan ja jokaseen äänteeseen mitä sen suust tuli. Rakkaus puettuna sanoiks, sitä se oli. Mun sielunkumppani puhu mulle ja mä vaan toljotin. Sanoinkuvaamattoman diippi tilanne, joka todisti kaiken mitä Anna mua kohtaan tuntee. Kauneimmat sanat ehdottomast rakastamisest ja ne sisimmist kumpuuvat vilpittömät tunteet, mitkä kipinöi siin hetkes oli niin me.

annaseb_lisa_0031_0658

Annan ääni hiljeni ja se istuutu takas meitsin vierelle – aplodien saattelemana tietty. Meikäläisen hetki oli koittanu ja voin kertoo etten i-ki-nä ennen ollu ollu niin totaalisen peloissani. Joku ihmetys tönäs mut penkilt ja ohjas kaiken hääkansan eteen. Rekisteröin tuijottavat katseet ja vallitsevan hiljasuuden. Nostin katseen kohti Annaa tiedostaen sen, et tulisin todennäkösesti rikkoutumaan palasiks meijän katseiden kohtaessa. Toisin kuiteski kävi, ympärillä ollu maailma katos ku koetin tärisevin kätösin suoristella kourissa rypistynyttä lunttilapuu. Sanoja sain ulos suustani just ja just, oletin kokoajan et kuiskaan ja höpisen oman pääni sisäl, mut kuulemma olin puhunu iha ääneen ja jengi oli suurin osa itkeny hiljasuudes. Vaik lunttilappu oliki iha karsee ni se kaikki mitä olin halunnu tos hetkes kertoo Annalle tuli sanottuu ja itseasias improvisoidut kohat oli parempii ku alkuperäses raakilees. Kaipa tollases uniikis tilantees, ku on kaikki kysees ni vaan avatuu ilman minkäänlaisii pelkoi tai rajotteit. Hyvä nii, koska se oli pelottavaa ku mikä, enkä oo edelleenkää iha varma miten me kumpikaa kyettiin noihi puheisiin. Rakkaus saa kyl näköjään ihmeit aikaan.

Sebastian: Our closest friends and families gave us memorable and unbelievable speeches at the wedding. The level of performance was pretty high and that didn’t help us at all with our own speeches. We both had scribbled words and thoughts on pieces of paper. Mine was wrinkled and almost unreadable. In the end our turns came and Anna spoke first and cried from the beginning to the end. Her tender voice shaked the ground beneath my feet with words of true love. It felt amazing and the moment was more than perfect. Finally, my turn, this was it. “Talk to your loved one with words from your heart or go home” I thought. I was more scared than ever before, but I just walked up and turned towards Anna. I spoke the words, but the whole time I thought that I was wispering or talking inside my head. The notes were almost unreadable and I had to improvise some parts. It went better than I had thought and almost everyone including myself and Anna was crying. I told my wife what I felt in my heart and the best part is that we will have that moment forever.

Photo credit: Henri Juvonen


tiistai 18. marraskuu 2014

Cheesecake Brownie

Anna & Sebastian:

Me valmistettiin isänpäivänä tutuille isille (ja ehkä vähän myös itellemme) Cheesecake Brownieta. Browniethan nyt vaan on jotain aivan sairaan hyvää settiä ja jos niihin voi vielä yhdistää pehmeen juustokakkukuorrutteen, niin täydellisyyttä hipova leivonnainen on luotu. Me ollaan vähän sellasii herkkupeppui ja ollaan ihan täpinöissä kaikenmoisista kakunkaltaisista. Netistä löytyy tähän herkkuun montaakin erilaista reseptiä. Tällasella toteutettiin oma levymme!

Brownie-pohja:
100 g tummaa suklaata
100 g tummaa kahvisuklaata
3 dl tomusokeria
3 kananmunaa
200 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa

Juustokuorrute:
200 g tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
2 tippaa vaniljaesanssia
2 kanamunaa

Tiivistetysti ohje herkkuun on seuraava. Suklaat ja voi sulatetaan ja sekaan lisätään muut ainekset. Brownie-pohja levitetään pienelle pellille. Juustokuorrutteen tekemisessä tärkeää on vatkata ensin munat ja sokeri vaahdoksi, ja sitten vasta muut ainekset sekaan. Tökötti kaadetaan vuoalle brownietaikinan päälle. Tarkotuksena tän kaltasessa leivoksessa olis kai tehdä pinnalle marmorikuviota, mutta valtaisista ponnisteluista huolimatta meistä kumpikaan ei kyennyt toteuttamaan sitä tällä kertaa. Vähän kun olis yrittäny kuvioida kermaan mämmillä. Lopputulos on siis ehkä hippasen vähemmän marmorimainen, but who gives a damn? Jokatapauksessa setti uuniin reiluks puoleks tunniks kahteensataan asteeseen.

 Tässä muutamia meidän blogissa aiemmin jaettuja reseptejä:

Rocky Road -cookies
Kuorrutetut muffinit
Mini Pavlovat (lakka-kinuski)

We baked cheesecake -brownies on Father’s Day. The main idea was to make them to be presents, but we managed to set aside some for ourselves too. Just pure delicious tastiness!