keskiviikko 16. huhtikuu 2014

Vähän erilaiset häätarjoilut

Sebastian & Anna:

Ollaan pitkän mietinnän jälkeen päästy eteenpäin meijän häätarjoilu -asiassa. Tiedettiin alun alkaen, ettei haluta mitään perinteistä buffapöytää silleineen ja paahtopaisteineen, vaan jotain uutta ja freshiä. Mietittiin jossain vaiheessa pöytiintarjoilua, mutta se menee helposti semmoseks pönöttämiseksi. On kivempi, että ruokaa saa hakea omaa tahtia ja just sen verran ku maistuu. Meille ei myöskään tuu plaseerausta, vaan annetaan jengin ite valita paikkansa ja vaikka vaihtaa pöytää kesken juhlan. Halutaan, että ihmiset liikkuu ja juttelee keskenään vapaasti pitkin iltaa ja siks päädyttiin myös buffaruokailuun.

Meille tulee salad bar, eli salaattibuffa. Ollaan suunniteltu täytteiksi kaikkea rucolasta, juustoista ja punajuuresta lähtien. Halutaan pöydästä tosi yltäkylläinen ja runsas. Sekaan tulee vihannesten, kastikkeiden ja lihojen lisäksi myös marinoitua pastaa ja couscousia, niin että jengi saa varmasti vatsansa täyteen.

Meijän mielestä ajatus siitä, että kukin vieras saa koota itselleen toiveidensa mukasen salaatin, on aika kiva. Jotta ruoasta saa juhlavan, pitää täytteissä löytyä monipuolisuutta. Halutaan, että mahdollisimman moni täyte on jotenkin käsitelty, ei siis perus tomaattia ja paprikaa vaan mielummin basilikatomaattia ja paahdettua paprikaa. Salaattibuffaa suunnitellessa vaan mielikuvitus on rajana. Jakakaa ihmeessä ideoita meille, jos teillä on jotain hyviä täytteitä takataskussa. Voidaan välittää reseptejä suoraan cateringille ja ne sitten toteuttaa kaiken meijän toiveiden mukaisesti.

 

kuvat lainatti: pinterestistä

Jälkiruokapohdintaa on tulossa sitten vähän myöhemmin. Sen verran kuitenkin paljastetaan, että ollaan päädytty perinteisen hääkakun sijasta ihan muuhun ratkasuun. Aluks tuskailtiin sen kanssa, että millanen kakku halutaan, kunnes tajuttiin ettei me haluta kakkua ollenkaan. Vähän siis poikkeukselliset ruokailut tulossa meidän häihin kaiken kaikkiaan. Saattaa olla, että jotku vanhemmat vieraat jää kaipailemaan lohta ja perunoita, mutta tehtiin tietonen päätös olla välittämättä siitä, mitä meiltä odotetaan ja toteuttaa vaan pokkana semmoset häät kuin ite halutaan.

Salaattibuffassa on kuitenki niin paljon vaihtoehtoja ja jokanen löytää varmasti jotain hyvää syötävää. Kaiken lisäksi salaattibuffa sopii meijän rentoon juhlatunnelmaan, ei haluta sellasta fiineilyä vaan mielummin ihan iisiä kesäjuhlameininkiä.

Annettiin nyt lista meijän catering -yritykselle niistä täytteistä, joita buffaan toivottais. Kohta saadaan tarjousta varmaan takasin päin ja uusia hyviä ideoita. Toivotaan tietenkin, että ruoassa hyödynnetään mahdollisimman paljon kauden vihanneksia ja kaikkea muuta ihanaa suomalaista ja tuoretta!

Mitä mieltä ootte tämmösestä tarjoilusta?


tiistai 15. huhtikuu 2014

Anoppi kylässä

Anna:

Sebun äiti oli meillä sunnuntaina kyläilemässä. Alunperin tarkotuksena oli, että meidän molempien äidit olis tullu samaan aikaan meille hengailemaan, mutta mun äidin osalta se meni nyt sit toiseen kertaan. No, on yhdessä äidissäkin tekemistä ja seuraa, hehe. Oltiin Sebun kanssa siinä päivällä piipahtamassa hullareilla tai lähinnä herkussa siellä. Napattiin mealsin puolelta kaikkea kivaa tarjottavaa ja ajettiin himaan nopeasti, sillä Sebun äiti oli pikkasen ajoissa. No, päästiin kotiovelle ja tultiin rappuun, missä Sebun äiti nökötti koristeltu pajunoksa kädessä. “Olin oven takana ja pikku-noita päästi sisälle ja virpoi mut tässä rappukäytävässä. Mun piti avata teille tarkotettu suklaamunapussi, että sain annettua sille jotain kiitokseksi”, nauroi Bozenna. Onneksi oli sattunut virpoja samaa aikaa ovelle, niin ei tarttenu Sebun äidin odottaa ulkona. Toi koristeltu pajunoksa on nyt meillä esillä ja muistuttelee saapuvasta pääsiäisestä, muita koristeita tuskin laitetaan esille.

Vierailun tarkotuksena oli tietenkin ruoka. Oli ihana päästää ittensä kerrankin helpolla ja ottaa vaan valmiita ruokia purkeista esiin ja laittaa nätisti tarjolle. Harvoin sitä raaskii ostaa mitään valmissalaatteja ja muita, mut silloin harvoin kun niin tekee, niin siitä osaa kyllä nauttia. Hyviä mättöjä ja nyt palattiinkin sitten takaisin makaronilaatikko -elämään.

Hauskimmat hetket koettiin, kun Bozenna halus soittaa meille musiikkia IPadistään. Ensin mentiin ihan perus Steve Martinilla ja James Bluntilla, mut jossain vaiheessa Bozenna kaivoi jostain ihan järkyttävää örinämusiikkia. Örinämusiikki paljastu Sebun 15v:nä pitämän bändin biisiks ja ai että ku revittiin siitä huumoria. Bozenna moshas tuolissa ja mä vedin kitarasooloa keskellä keittiön lattiaa Sebun nauraessa ja samalla vähän nolostellessa. Oli kuulemma hämmentävä kokemus. 

On kyllä aika mahtavaa, kun meillä kolmella synkkaa tällä tavalla. Happy days!


maanantai 14. huhtikuu 2014

Hymykoulu

Sebastian:

Meitsi on mukana Pepsodentin ja Indiedaysin hymykoulu-kamppikses.

Mitä hymyilyyn tulee – I’m the worst. Eikä se oo mikää läppä. En oo ikinä ollu mitää erityisen hymyilevää tyyppiä, koska oon oikeestaa aina ehkä snadisti hävenny sitä touhuu. Nauran ja repeilen oikeen huolel harvoin julkisesti, joten harva tuntematon ees näkee ikinä meikäläisen nauravaa suuta avoimena. Myrtsinaama on varmaa ollu mulle suojautumiskeino, jonka taakse oon piiloutunu ja toivonu ettei kukaa vaa tulis puhuu meikäläiselle.

Must ei oo käytännös oo lapsuuden kuvien jälkee olemas mitää kuvii, paitsi tietty siit asti ku alotettii blogi. Syy on se et pyrin välttää kameran linssin eteen joutumist keinol mil hyvänsä, hah. Ku me Annan kaa alotettii tää blogi, oli kameran eteen astumine siis hirveint ikinä ja varsinki hymyily kuvis tuotti valtaisaa tuskaa. Hitaasti meikäläine sit on vaa tottunu esil olemisee. Näin jälkikätee ku katon blogin alkuaikojen kuvii, ni huomaan selkeesti et olin paljon vakavampi ja jännittyneempi kuvis. Saatii usein kommentteiki siit, et miks Sebu ei koskaa hymyile kuvis. Ekat puol vuotta blogii meniki sillee, et olin kuvis aina samas asennos ja ihan pallo hukas naamari peruslukemil. Pari repeilyruutuu kuitenki löyty jostai väleist, ku Anna koitti kuvaajana aina pelleillä ja tehä mun olon rennommaks. Jossai vaihees aloin tottuu kameraan ja oman naaman näkemisee fotois. Käsittämättömän kaua siihe onki menny, mut enää en tunne olooni iha nii epämukavaks kuvaustilanteis. Hymyiki tallentuu nykyää ruudulle, mut viel ei sellasii mitenkää liiallisesti oo jois meikäläisen hammasrivistö olis esil.   En oo vielkää ihan sujut mun legojen kaa, mut pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Oon kans huomannu et muiski tilanteis olemine on helpottunu törkeesti ku muistaa vaa relaa ja vaik mutruilun sijaa hymyillä. Iän myötä oon oppinu kokeilee rohkeemmin uusii ja ehkä jopa pikkasen pelottavii asioit ja antaa uusille jutuille mahollisuuksii. Ristiriitasin tuntein, vailla hymyn häivää aloin plärätä Pepsodentin Hymyilyn ABC:ta ja mitä tarkemmin sitä lueskelin, sitä alempana alko leuka roikkuu mykistyksest ja ihmetyksest. En ois kuuna päivänä uskonu taikka yhdistäny hymyn voimaa ja sen vaikutust erinäisii asioihi. En esim. todellakaa tienny et hymyily mukamas alentaa stressitasoo ja verenpainetta tai vahvistaa immuunijärjestelmää. Pitää alkaa oikeesti treenaa hymyn esille ottamist.

Oon opinnois viäl alkutekijöis, mut hyvält tuntuu ja näytän ilosena kuulemma nii paljo mukavemmalt ja tietty helposti lähestyttävämmält. Onha sellast joskus iha nasta kuulla. Oisin kans aika otettu jos joku muuki mutrunaama kokeilis ees läpäl nauraa useemmin ja joskus vaik hymyillä vaa siks et hymyilyttää.

Pepsodent Hymykoulu järkkää jopa kisaa mis parhaal hymyl voittaa.  Ota siis kuva sun parhaast smileyfacesta, lataa kuva Pepsodentin Hymykoulu -sivuille ja toivo et raati valitsis just teikäläisen hymyn voittajaks. Kilpailun voittaja pääsee poseeraamaan ammattikuvaajan kameran etee viäl tänä keväänä.

Käykää osallistumas kisaan täällä. Ootte kuitenki helposti parempii hymyilee ku meikäläine.

 


sunnuntai 13. huhtikuu 2014

OMG mikä päivä

Sebastian:

Aamu alko melkeenpä niinku muutki normi lauantaiaamut, duunis. Ei kyl todellakaa pitäny alkujaa mennä sinne, mut toisinpa vaa jällee kävi. Ei siin siis muuta ku se rankasee meikäläisen yleist jaksamist ja loppu viikendi meneeki sit melko väsyneis fiiliksis.

Jossai kohtaa lähin sit karseel kiireel kotii kohden, koska luvas oli jotai kohtalaisen spessuu ja tähtitieteellisen pelottavaa. Suihkuun, partavärkki trimmauksel kondiksee ja tukka takaviistoon. Lempparivermeet niskaan ja pari syvää hengähdyst jännityksen nimis.

Oli pakko vetää snadi välipala, koska meitsil jyrää päälle aina nälkä ku pääsen himast sen pari sataa metrii. Pitää siis ennakoida, ettei tartte ekast kojust hakee roskaruokaa. Me ollaa nyt lähiaikoin vedetty kohtalaisen paljo avocadoi, ne on vaa nii hyvii kuha jaksaa venata et ne on valmiits. Meitsi vaa harvoin jaksaa, joten joudun raatelee sen palasiks, et saan jotai irti kuorest.

Aamupäivän blogivääntö valmistu Annalt viimeinki ja seki pääs pois koneen äärest. Sit alko pienmuotone jänskätys paistaa läpi Annanki jutuist ja oltii fiiliksis et päästii ovest pihalle. Jotenki ne ekat askeleet kohti pelottavaa ja tuntematont on vaikeimmat ja samal vapauttavimmat, koska matka on jo alkanu.

Matkal mestoille me pysähdyttii askartelukauppaan, koska Annan oli pakko saada jotai diibadaaba härpäkkeit sen hääaskartelu, tee-se-itse projekteihi. Vähäks aikaa mieli karkas häähässäkkään, mikä oli ihan hyvä juttu.

Me sit päästii loppujen lopuks perille ja parkkiruudun löytymisen jälkee istuttii viäl hetki autos ja kelattii et mihi helkkariin oltiikaa lupauduttu. Anna rauhotteli meikäläist ja ehkäpä Annaki siin relas snadisti. Ulkona puhaltava jäätävä tuuli oli selkäpiit karmivaa ku me ravattii kohti tilaisuutta. Meijät oli siis jostai ihmeen syyst pyydetty tollasee blogitapahtumaan kertoo jotai meijän blogist ja vastailee kyssäreihi.

Ovest vaa sisää ja eka reaktio ihmispaljoudest meinas käännyttää meikäläisen takas kotii päi. Siis ou-mai-gad, en oikeesti näi äkkisältää muista mitää vastaavaa tilaisuutta mis oisin tuntenu oman olon tollai ahdistuneeks ja nolostuneeks. Ei siin siis mitää jos jengi jossai randomist kyylää, mut tual ku tiedosti koko aja et jengi mitä suurimmal todennäkösyydel tunnistaa meitsin. Se oli vaa kohtalaisen vaikee tilanne. No mut onneks muut puhumaa pyydetyt bloggaajat oliki sit yhtälail peloissaa ja epävarmoi tulevast koettelemuksest yleisön edes. Itseasias Anna alko jänskää enempi ku meitsi just enne ns. lavalle astumist. Mul vaa jotenki mieli rauhottu ehkä sen piirun verra et pystyin pitää itteni kasas, huhuh.

Koko meijän esiintymine on meikäläisel snadis humun peitos enkä kunnol muista siis mitää siit ikuisuudelt tuntuneest vartist. Se meni vissii iha ok, koska siit jäi yllättävän hyvä fiilis, tietyl tapaa. Ainoostaa se jäi vaivaa, et meitsil ois ollu viäl niiiii paljo kerrottavaa, eikä kukaa yleisöst kysyny mitää visasii kyssäreit kummaltkaa meist. Sen tiiän et aiheen oli erottuminen blogimassasta ja omaperäsen blogin kirjottamine. Selvittii molemmat melkosest koitoksest ja lähettii mestoilt leveet hymyt naamoil.

Meille jaettii tilaisuudest lähties giftbagit ja meitsil sekos kuula täysi, koska oli todistanu sellasten olemas oloo vaa leffois. Himas pääsin sit purkaa sitä iha täpinöis. Täl kertaa meni kyl kassin sisältö jonku verra meitsin kohal ohi. Just täl hetkel meikäläisel ei oo mitää erityist tarvetta kynsilakalle, huulikiillolle, hiusvärille, silmälasien puhdistusaineelle, rakkauspäiväkirja-vihkoselle, maitohappobakteereille tai valtaisalle statementkorulle. Mut, joo… kiitokset, kai?!?

Oltiin onneks edellisen iltan kyhätty tortilloit, ja ku päästii himaan ni meil molemmil oli vatsat sen verra tyhjiöit et  vedettii naamarit täytee kerta laakist. Myöski postausaherrus jatku siit mihi se lähties oli jääny ja hetken rauhottumisen jälkee fiilis oli iha ku mitään sen kummempaa ei ois koko päivänä ees tapahtunu.

Anna lähtiki sitte sen frendin synttäreille ja meikäläine jäi touhuu blogii, relaa, nukkuu ja tsiigaa liikkuvaa kuvaa. Kaiken kaikkiaa lähestulkoo mieletön päivä, vaik meinattiinki haljeta jännityksest. En kyl usko et meit näkee sen kummemmi missää vastaavanlaisis tilaisuuksis, mut tulipaha kokeiltuu.


lauantai 12. huhtikuu 2014

Viikon paras hetki

Anna:

Vaikka kuinka tykätäänkin molemmat tehä töitä ja mennä pää kolmantena jalkana, niin viikon parhaat hetket koetaan kuitenkin usein perjantai-iltasin. Sillon on aina jotenkin niin voittajafiilis, kun on selvinnyt työhommista ja muista tehtävistä kunnialla ja voi vetää vaan kollarit jalkaan ja ottaa rennosti. Ihan tajuttoman siisti tunne! Mulla oli pitkään ihan kadoksissa tää perjantaifiilis, kun tein viikonlopputöitä, mut nyt oon saanu arkirytmistä kiinni ja osaan nauttia perjantai-illoista ihan täysillä.

Edessä on taas viikonloppu ja omaa aikaa. Me ollaan menossa tänään sinne blogitapahtumaan puhumaan ja sunnuntaina vieteään sit äiti-päivää. Haetaan hullareilta safkaa ja kutsutaan meidän molempien äidit meille syömään. Aika kivaa oikeesti! On tässä yhen tärkeän ystävän synttäritkin tiedossa!

Mun pitäis myös hommata lisää askartelutarvikkeita, jotta päästään tyttöjen kanssa askartelemaan hääsomisteita. Toivottavasti tänään kerkeisin piipahtamaan jossain askartelukaupassa.

Ootte ollu supereita ja kommentoinu ahkerasti meijän viimesimpiin postuaksiin! Ollaan skarpattu ja vastattu nyt tänä aamuna melkein teille jokaselle.

Palataan huomenna niiden blogitapahtumakuulumisten kanssa… Sebastian on kohtalaisen paniikissa koko jutusta ja koitan parhaani mukaan tsemppailla ja kannustaa. Jos sattuu niin, että Sebu jäätyy lavalla, niin mun tehtävänä on koittaa jotenki seivata tilanne. Ei siihen kuitenkaan kuole! Pitäkää meille jooko peukkuja?