lauantai 01. elokuu 2015

Treffit vol. 31 – Lavatansseissa

Näyttökuva 2015-07-19 kello 13.09.52

Mitä? Käynti lavatansseissa
Missä? Valasrannassa, Yläneellä
Milloin? Kesälauantaina klo 21->
Mitä maksaa? 10-20€
Kenelle? Enemmän tai vähemmän rytmitajuisille juhlahumussa viihtyjille.

lavatanssit

Sebastian: Ku kerran oltii mökkeilemässä a.k.a landeilemasa ni olihan meijän yksinkertasesti ja vääjämättä koluttava läheinen tanssilava ja lauantai-illan humppariento. Tsägällä parin kolmen kivenheiton päästä Annan vanhempien mökkiä löytyy valasranta- niminen valtaisa tanssilava caravaanialueen kupeesta. Luukut aukes ysin aikaan ja me oltiin mestoilla tyyliin kybältä. Heitettiin auto parkkiin fudiskentän kokosen nurtsialueen reunamalle, muiden autojen jatkeeks. Oli kohtalaisen helppoo löytää alueelle, koska jokaikine ajoneuvo käänty tolle paikalle. Me kelattiin parkkialueen perusteel, et jonkun verran porukkaa oli jaksanu raahautuu pistää jalal koreesti. Kävelles kohti bilemestaa tajuttiinki, et oltiin jätetty auto kaukasimmalle parkkialueelle ja vast ku oltiin vaellettu toisen samankokosen alueen läpi, saavuttiin jonon hännille. Herran pieksut sitä populaa muuten sit oli saapunu paikalle. Ihan käsittämätön määrä tanhuuvaa kansaa kaikist mahollisist ikäluokist.

Aikamoisen jonotussession jälkeen meijät päästettiin porteista sisälle ja huhheijakkaa mikä mesta. Alueen sisält löyty oma grillikioski, snadi rafla, karseen kokone terde järven rannan päällä ja ite tanssilattian, mikä oli täysin lasisen, jopa hippasen terraariomaisen rakenteen sisällä. Jengi siis pisti jalkaa toisen etee oikee huolella pändin vetäessä kunnon antaumuksella. Samaten ku tanssikansa, joka vaikutti tietävänsä tasan tarkalleen miten toimia. Biisien vaihtues seinäl olevas kyltis vaihtu ilmotus, naisten haku tai miesten haku ja sen mukaa jengi karusti noukki uuden humppakumppanin kainaloonsa suoraan rivistä. Kaikki tää tapahtu silmänräpäykses ja sit lähtiki jo uus biisi ja koko helkkarin terraariost tuli kertalaakist huojuva menomesta. Kirjaimellisesti ku suunnilleen sata parii pistää parastaa jenkassa ni lattia huojuu. Ihan hulluu, mut tietyl tapaa aivan sairaan mageeta. Totaalisen organisoitunutta paritanssia oli mykistävää seurata sivusta.

Vaik ton kaltane musiikki ja tollane meininki ylipåäätään ei kuulu meikäläisen harrastelistalle, ni jalka alko väpäjää iltaa myöten. Loppujen lopuks meist kumpanenki näki pakolliseks lattialle survoutumisen ja meille suoduilla tanssitaidoilla etenemisen. Meil siis ei ollu minkäänlaist hajuu tehtiiks me mitään oikei, mut ainaski naurettiin ittemme ihan täysin kippuralle. Todennäkösesti jotkut sai myöski hyvät naurut meijän töpeksinnäst, mut toivottavasti kukaan ei loukkaantunu meijän omintakeisist dance-mooveist tai ”ei niin perinteisist” vermeist. Eihän meil ollu ees oikeit protanssimonoi, niinku melkeenpä jokasel tuol. Aika törkeen mageet ku porukka on noinki omistautunutta ja kohtalaisen letkeetä. En muistaakseni nähny yhtäkää nyrpeetä naamaa, vaan kaikki oli onnensa kukkuloilla me mukaanluettuina. Eipä voi muuta kommetoida ku et hämmästyttävää toimintaa kertakaikkiaan.

lavat

Anna: Viime viikonloppuisen mökkireissun yks kohokohdista oli ehdottomasti käynti lavatansseissa! Lyhyen ajomatkan päässä meidän mökistä sijaitsee tanssipaikka nimeltä Valasranta, jonne iskettiin lauantai-illan tansseihin tasan klo 21.00. Jo matkalla tuli selväksi, että tää on paikallisille iso juttu, koska jokaikinen teillä liikkuva auto suuntasi samaan paikkaan ja perillä vastassa oli piiiitkä jono. No, ehdinpähän tutustua alueeseen samalla, kun Sebastian piti meille paikkaa jonossa. Just kun päästiin sisään tanssipaviljonkiin, joka oli muuten kohtalaisen nätti rakennus, alkoi taivaalta ripsiä vettä. Ilta oli jokatapauksessa kaunis ja lavan ikkunoista siintävä järvi peilityyni.

Itse meno yllätti ja isosti! Meitä oli nimittäin vastassa erittäin pro-meininki. Jengi vaihtoi tanssikenkiä jalkaan ja veti lavalla ihan viimeistä päivää. Myös bändi oli ihan huippu ja nostatti tunnelman kattoon hyvällä energiallaan. Suomalaisille ominaisesta jäyhyydestä tai ujostelusta ei ollut tietoakaan kun tanssijat paineli menemään lavalla paria lennossa biisien välillä vaihdellen. Todella jees!

Positiivista oli se, että alkoholilla ei ollut osaa eikä arpaa tunnelmaan, vaan jengi oli suurimmaksi osaksi vesiselvää ja paikalla vaan ja ainoastaan tanssimisen ilosta. Huippua! Myös osallistujien ikähaarukka yllätti, nimittäin sen stereotypisen keski-ikäisen lisäksi

Ei ihme, että stadissakin on alkanu olemaan vanhat kunnon lavatanssit muodissa. Oon kuullut, että joissain tanssipaikoissa on mahdollista mennä ilmaiselle opetustunille ennen varsinaisia bileitä, jolloin pääsee sit paremmin messiin! Vähän vanhanaikaisia treffejä, kun viimeviikolla oltiin mansikkapellolla (linkki)-. Masurkka, Polkka
Ootteko te käyny

lavatanssi  lavavalas

Arvosana treffeille:
Anna: 8
Sebastian: 8+

Ootteko te käyny testaamassa tansseja?

What an experience! We went to a traditional dance party nearby Anna’s parent’s summer cottage. Neither of us is familiar with this truly finnish thing or the dances that are practiced during the party. We were totally mesmerized by the event and the devoted people whom had arrived to the spot. We definitely got to get our dance on and learn new and different moves for the next time. Oh yeah, there’s gonna be a next time for sure because we had a blast.


perjantai 31. heinäkuu 2015

Kamera ja meikä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sebastian:

Enne tätä kaikkee blogihässäkkää kamera ei meitsin kädessä oo erityisemmin roikkunu. Tarvetta kuvaamiselle ei vaa oo ikinä ollu. Oon kyl aina diggaillu upeist kuvist ja arvostanu fotoomisen jaloo taitoo. Valokuvat siis kiinnostaa, mut muuten niiden tarpeellisuus omassa olemisessa on ollu olematonta. Taiteellisesta vinkkelistä tarkasteltaessa meikäläisen visiot enssijasesti muodostuu mielikuviin graaffisesti ja piirroksenkaltasesti, eikä mekaanisesti linssin lävitse. Se onki hassu ero mussa ja Annassa, miten erillailla me jutut nähää. Anna kattelee valoa, kuvakulmia, syvyyksiä, pikkusia yksityiskohtia ja näkee kaiken valmiina kuvana. Meitsi taas huomaa muotoja, laajoja maisemia, varjoja ja seikkoja mitä näkemässä vois kenties olla tai puuttua, eli tietyllä tapaa abstraktina versiona todellisesta. Jotenki kans se mitä nään on mielessä jo lähtökohtasesti mustavalkosta. Meikäläisen mieli alkaa heti piirtämään rajoja ja muokkaamaan totuutta. Symmetria on kans sellane seikka mitä haen niin luonto- ku kaupunkimaisemast. Kynällä kaikki on jotenki hippasen helpompaa ku kameralla, mikä on kone, eikä osa mua. Valokuvaus ja piirtäminen on molemmat totaalisen omat taiteenlajinsa. Molempien taitamine tieteski jeesaa toisiaa ja jos jommankumman hallitsee ni toisen haltuunotto on todennäkösesti huomattavasti helpompaa. Niin ainaski luulis, mut valokuvaamine vaan yksinkertasesti on sairaan hankalaa. Meikäläine on sellane maamyyräne, etten oikee millää nää kamerasta onks kuva tarkka vai ei. Tarkentamine järkkärillä on meitsille just se haastavin juttu. Annalla taas on ihan erilainen tatsi touhuun ja onnistumisprosentti hippasen korkeemmal jo tarkennuksien suhteen. Meijän yhteisten kuvaussessioiden kovaäänisimmät ärräpäät liittyyki just erimielisyyksiin tarkennuksen oikeudest. Saakeli soikoo, kynällä ei tartte tarkentaa, eikä siin oo miljoonaa sekavaa lyhenteil ja kirjainyhdistelmil nimettyy namiskaa. Välil tekiski mieli vaa heittää koko romu reppuinee ja jalustoinee huitsin nevadaan.

sepikuvaaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mut sit ku onnistuuki (yleensä tsägällä) ottamaan ja luomaan mageen kuvan, ni pakkoha se on myöntää et voitontunne on sanoinkuvailematon. Tätä sattuu vaa ihan liian harvoin. Me ollaanki tultu siihen yhteispäätöksee, et kaikille on parasta et meitsin homma on lähinnä kantaa kamerakalustoa ja osallistuu sit kuvavalintoihin kotikoneella. Jotain harvoi räpsyi otan aina sillon, ku fiilis niin sanoo tai se on muuten vaan pakollista. 

Oon kans kelaillu, et onks kuvaamine helpompaa paremmalla kalustolla. Tekiskö joku hervottoman kokone järjettömällä hintalapulla varustettu megasuperdiibadaabakamera meikäläisen fotoista parempia. Se hifistelijä meikäläisessä sanois et todellaki, mut fakta on et järkkäri ku järkkäri ni pitää vaa enssijasesti osata kuvata. Eiks muiski harrasteis homma mee vähä samanlail: Pro on pro, romulla ku romulla.

Hyvä täs hommas on se, et meikäläisel on kohtalaisen hyvä opettaja vaimona. Kuhan vaan käämi kestäis viäl paremmin oppilaan olemist, ni meikäläisestä vois tulla blogin virallinen kakkoskuvaaja. Ykköspaikkaa on ehkä turha lähtee havittelee.

Sebastian: Since the beginning of this blog I’ve learned a thing or two about photographing. I’ve always loved great photos but drawing and painting is more my thing. Somehow the camera as a machine makes the creation process much more difficult for me. I’m so fortunate to have the best teacher ever as my wife.


torstai 30. heinäkuu 2015

Skarppaus, ryhdistäytyminen & kurinpalautus

meconssit

Anna & Sebastian:

Nyt on kurinpalautuksen paikka! Me ollaan oltu nyt jo pari viikkoa ihan retuperällä tän blogin kanssa. Selityksiä on yhtä monta kuin välipäiviäkin. On tullut käytyä läpi kipeilyjä, otettua kotiin yllätysvieraita, tehtyä extempore kesäretkiä ja niin tylsältä kun se kuulostaakin, niin töitä. Niitä ihan tavallisia töitä, joihin mennään aamulla ja joista päästään iltapäivällä. Kun ollaan molemmat kiinni siinä rutiininomasessa oravanpyörässä, ei elämässä oikein ehdi tapahtumaan mitään kertomisen tai varsinkaan kuvaamisen arvosta. Toisaalta, tää bloggaaminenhan tavallaan lukeutuu myös työksi, mutta muistuttaa kovasti harrastusta. Lomia ei blogista tän reilun kolmen vuoden kirjottamisen aikana olla haluttu tai osattu pitää, joten tällainen heinäkuinen postaustahdin rauhottaminen toimi hyvänä happihyppelynä.

Ollaan oltu nyt heinäkuussa myös jonkin verran kiinni yhdessä projektissa, joka tulee muuttamaan isosti meidän elämää ja olemista. Tää on samalla superinnostavaa ja pelottavaa. Pian päästään kertomaan hommasta lisää, mutta muutaman asian pitää vielä loksahtaa oikeille urilleen.

Anyways, selittelyt sikseen. Aikahan on sellainen asia, jota saa tehtyä lisää kun lujasti haluaa. Ja me halutaan. Anna ja Sebastian -blogi on kasvanut isoksi osaksi Annan ja Sebastianin arkea ja elämää. Hah, kuulostipa höntiltä. Asioiden jakaminen juuri teidän kanssa tuntuu kuiteankin oikealta ja hyvältä. Tuntuu, että vuosien saatossa kommenttiboksi on mennyt vaan parempaan suuntaan ja ikävät huutelut jääneet unholaan. Kiitos siitä!

Nyt tarvitaan ryhdistäytymistä tai jopa ihan kokonainen korjausliike. Paluu siihen normaaliin päivärytmiin, johon kuuluu jokailtainen tai aamuinen postaus.

Kiinnostaako teitä aiheena tuo bloggaaminen ja parisuhde? Ollaan siitä joskus taidettu jotain kirjoittaa, mutta sanottavaa löytyis enemmänkin. Totuushan on se, että bloggaaminen vaikuttaa tosi paljon meidän arkeen ja olemiseen, niin hyvällä, kuin huonollakin tavalla. Omasta parisuhteesta julkisesti nettiin kirjoittaminenhan on kuitenkin snadi poikkeustila.

Ootte huippuja ja toivottavasti vielä kuulolla!

We have been a little bit adrift with the blog and there are as many reasons as there are days without posting. As lame as it sounds we’ve been working our asses off in our regular day jobs which have no spectacular or even a bit interesting things happening to share with the world. Also we have engaged ourselves in a project that will change our life and being tremendously. Enough said, hope you guys are still there?


keskiviikko 29. heinäkuu 2015

Lähiruokaa ja mökkitouhuja

mök

Anna & Sebastian:

Vietettiin viikonloppu kokonaisuudessaan mökillä. Mökillä, josta on tullu aika mieluisa paikka. Mökki sinällään ei oo hääppönen, mutta luonto, joka sitä ympäröi toimii ja kovaa. Paikka on alkanu tuntumaan jo niin kotosalta, et tekis mieli karauttaa sinne vaikka joka viikonloppu.

Mökkeilyyn kuuluu ehdottomasti lähiruoka. Annan porukat ajaa mestoille aina tyyliin kuuden pysähdyksen taktiikalla. Palvaamosta haetaan lihat, leipomosta leivät, ankkalasta ankanmunat, lähitilalta ternimaito, satamasta savusilakat ja marjatilalta mansikat. Jostain lähitorilta oli tarttunut mukaan myös snadisti epämuodostuneet porkkanakaksoset (kuva alla). Lähiherkuista nautiskellaan sitte usein montaki päivää. Kohtalaisen jees!

Ehdottomasti parasta on herätä aamulla ternijuuston (joka on heti lehmän synnytyksen jälkeen erittyvää maitoa, eli ternimaidosta valmistettua uunijuustoa) tuoksuun ja kömpiä keittiöön.

Koitettiin me jotain säälittävää uimistakin siinä saunomisen (josta meistä kumpikaan ei btw erityisemmin pidä) yhteydessä. Ihan ku olis avantoon pulahtanu ja sukeltamiseen tarvittiinkin jo aikamoiset tsemppaukset toinen toisiltamme. Ehkä sitten loppukesästä enemmän niitä uimajuttuja…

möksämökkielämääjoutsenperhemökkiemökkimöksät

Tällä kertaa heitettiin mökkireissun yhteyteen käynti lavatansseissa, joten pysykäähän linjoilla. Lauantain treffipostauksessa kokemuksesta spesifimpää tietoa ja tietenkin myös kuvia humppahässäkästä.

Mites te muut? Viekö mökki mennessään kesäsin vai maistuuko kaupunkielämä kenties paremmin?

ps. mitäs tykkäätte kuvien meiningistä? Jotenkin aika kesäinen ja seesteinen fiilis!

We had a brilliant weekend on the country side with Anna’s parents. There’s a lot of locally produced food available nearby the summer cottage and the flavours are out of this world. The remarkable food and the overwhelming beauty of the surrounding nature baffles us every single time we visit the cottage. 


lauantai 25. heinäkuu 2015

Treffit vol. 30 – Mansikkatilalla

Näyttökuva 2015-07-19 kello 13.09.42

Mitä? Mansikanpoimintaa
Missä? Tuusulan pelloilla
Milloin? Satoaikaan heinä-elokuussa
Mitä maksaa? Itse aktiviteetti ei maksa mitään, mutta mansikat on 3,90€/kg itse kerättyinä
Kenelle? Perusfysiikan omaaville mansikannälkäisille ja ulkoilmassa viihtyville

  mansikkapelto

Anna: Oltiin varmasti näky viime lauantaina, kun asteltiin mansikkapellon kupeeseen vailla minkäännäköistä käryä touhusta. Kai mä oon joskus lapsena ollut perheen kanssa poimimassa mökkireissujen yhteydessä, mutta aika hatarat on muistikuvat niistä reissuista. Nyt oli siis kaksi kaupunkilaista liikenteessä kamerareppuineen ilman oikeanlaista varustusta – tästä tulee niin fail. Pelto oli paljon märempi, kuin kuvat antaa ymmärtää ja kumisaappaat olis ollu todella tarpeelliset. Onneksi oli lämmin aamu ja jo ennestään nuhruset niket jalassa. Sit vaan poimimaan, eiku… Miksi noilla kaikilla muilla on omat korit ja kipot mukana?

Onneksi saatiin hyvät ohjeet infosta ja laina-astia keräämistä varten, koska mansikkahysteria oli pinnassa. Pelloilla oli todella paljon ihmisiä ja kaikki yhtä tohkeissaan poimimassa punaisia palluroita! En oo lapsuuden jälkeen mansikkapeltojen läheisyydessä liikkunut, joten en tiennyt, että jengi oikeasti käy pelloilla poimimassa aktiivisesti. Mitenkään kovin nautinnollista kerääminen ei ainakaan pidemmän päälle oo, kun keräilyasennot on kyttyrän ja slaavikyykyn sekotusta, mutta ehdottomasti hauska kokemus.

Mansikkaa oli ihan älyttömästi ja se fiilis, kun osui kunnon apajille oli niin siisti! Homma lähti vähän käsistä, koska ei oltu ajateltu kerätä kiloa enempää. Ämpäri vaan alkoi täyttymään, eikä oikein osattu lopettaa hommaa. Varsinkin Sebastian hurahti keräämiseen oikein kunnolla ja sain maanitella sitä jonkin aikaan pois pellosta. Loppujenlopuksi oltiin kerätty melkein viisi kiloa mansikoita, joista ehkä se reilu kilo oltais haluttu ostaa.  Ihme, ettei alettu kauppaamaan ylimääräsiä marjoja siinä parkkipaikalla – olis ollu niin meidän tapaista!

mansikka

Sebastian: Ku pihi pillipiipari halajaa mansikoita ni ainoo oikee suunta on mansikkatilalle ite keräämään omat marjansa. Ei muuta ku ratin taa ja matka kohti peltomaita. Miten helkkaris sitä aina vaa unohtaa, et ihan kivenheiton päässä keskustan hulinoista löytyy jo ihan kirjanmukasta landea. Kirkkaan keltasten ja vehreiden laitumien lomasta, muhkuraisen hiekkatien varresta avautu levoton mansikkaketo silmänkantamattomiin saakka. Me oltiin noin kybältä mestoilla ja jo sillon oli parkkipaikka ihan tukossa autoista ja peltomaa pullollaa kyyryssä kulkevaa keruukansaa.

Jo heti parkkialueelle ajettaes me tajuttii, et hupsankeikkaa, koko mestaha oli mutalilluu ja arvatahan saattaa ettei kumpasellakaa ollu kumppareita messissä. Voi lenkkariparkoja, kaikenmaailman rapakoissa ympäri maailmaa ootte saanu rypee. Ei meil kyl ollu minkää näköst keruuastiaakaa. Homma vaikutti ehkä jopa hippasen kirotulta, ku mikää ei oikee halunnu alkuun onnistuu. Onneks mestoilt saa niin paljo kolpakoit lainaan ku vaa ikinä jaksaa kantaa. Eli homma toimii nii, et otat keruuastian, keräät nii paljon ku halajat, saalis punnitaa ja maksat painon mukaa.

En vaa yksinkertasesti käsitä, miten helkkarissa me saatiin tostaki aikaseks ihan hullu skaba. Alun snadi skeptisyys ja kiinnostuksen puute poistu sillä silmänräpäyksel ku homma muuttu urakaks. Meikäläine meinaski kerätä meijät vararikkoon. En vaa kyenny lopettaa ja ku löysin oikeen ja voitokkaan keräystyylin ergonomisine asentoinee ni kisamoodi iski, enkä kuullu tai nähny muuta ku seuraavan täydellisen mansikan. Annan piti oikeesti ottaa kolpakko pois meikäläisen käpälist, ennen ku havahduin hellittämään. No tulipaha kerättyy ja jopa hippasen naurettuu jälkikäteen koko touhulle. Me kaks, iha pallot hukassa kameroinemme ja kuvausromuinemme nilkkoi myöten mutalillussa. Ehkä randomein treffipäivä ever.mansikkapeltooj

Arvosana treffeille:
Anna: 6+
Sebastian: 7-

We had a pretty ok morning in the strawberry fields, but everything seemed to go totally wrong. We didn’t have any sort of buckets to actually pick the berries in or rainboots to enter the muddy fields. As soon as we got started, it was pretty nice. Some back pain, some wet feet, totally red hands and int he end: almost 5 kilos of tasty berries